Ensimmäistä kertaa vuosiin elämässäni on tilanne, jolloin minun ei tarvitse etsiä mitään! Tämä tuntuu oudolta. Ei ahdista millään muotoa. Olen kuin pysähtyneessä tilassa, ihmettelen, onko mulla tosiaan näin hyvä tuuri ja sitten muistutan itselleni, että kyllä se varmaan on ihan omaakin ansiota eikä pelkkää hyvää tuuria. Tätä leijumista on nyt kestänyt kaksi päivää, siitä lähtien kun kävin sanomassa itseni irti vanhasta työpaikasta. Siellä tarvitsee käydä enää yhden kerran. Ihana rauha!

Masentunut mä silti olen edelleen, sairaus ei ole poistunut. Sen huomaa varsinkin tässä ajatuksessa: Nyt mä olen sitten vaihtanut kaiken minkä elämässä kohtuudella voi vaihtaa. Mitä jos en sittenkään tule onnelliseksi?